sunnuntai 14. elokuuta 2011

Viikon 33 valmistuneita/raportoituja

Tiedän, että vielä ei ole viikko 33 :). Huomenna ko. viikko kuitenkin alkaa ja silloin aletaan päivittää/tehdä myös viikkokohtaisia lokeroita. Lokeroon tulee aina sen nimimerkki, joka raportoi (valmistuneen) työn kyseisellä viikolla. Työ voi olla valmistunut jo aiemmin, vaikka viikolla 30. Jos sen raportoit viikolla 34, tulee sulkuihin silloin (vk 34). Nimimerkistä tehdään linkki samaisen henkilön lokeroon.

Mistä sitten tietää, mikä työ on raportoitu? Työn nimen perään lisätään suluissa viikon numero. Jos numeroa ei ole, tarkoittaa se sitä, että työt on raportoitu valmistuneiksi jo aiemmin.

Älkää ajatelko liian vaikeasti tätäkään asiaa. Pääasia on, että raportoitte aiemmin annettujen ohjeiden mukaan, emot hoitaa loput.

1. Kisa 
2. Yovela
3. Ihalaiska
4. Mervi
5. Katjuksa
6. Milukka
7. Drucilla
8. Krista
9. Lila 
10. Karkku 
11. Anneli
12. LankaTaika 
13. Pappilan mummo 
14. Smirgeline
15. Anne-Mari 
16. Rakkauden talon Paula 
17. minnaorvokki 
18. Mammukka ja tytöt 
19. Teeppari 
20. Piivi 
21. Sude
22. Miima
23. FinElisa
24. Sunflower
25. PirjoN
26. Minnuskainen
27. Elina
28. Ihaa87
29. Villanne
30. Jadekettu
31. Janeli
32. Täti Sininen
33. Rentukka
34. Marelo
35. Ulla 
36. Zelda
37. Ladybug

2 kommenttia:

  1. Minulla on jo joitain valmistuneita, mutta en ole vielä ehtinyt bloggaamaan/jotain en voi blogata, kun on menossa lahjaksi ja saaja lukee blogiani. Laitetaanko näihin milloin ovat valmistuneet, vai menevätkö vaan sille viikolle kun on raportoitu?

    VastaaPoista
  2. Mohariina, tarkensin postausta hieman, vastaako se nyt kysymykseesi?

    VastaaPoista